OPS 2016 perusteluonnokset – uusi teknologia ja kansainvälisyys koulun arjessa

On todella hauska lukea uuden OPS:n perusteiden ensimmäisiä luonnoksia. Ensimmäiseksi nousee mieleen voimakas halu vastata muuttuvan maailman haasteisiin. Tietotekniikalla on yhä vahvempi osa yhteiskunnan toiminnoissa, työssä ja palveluissa. Koulu ja opetus eivät voi jäädä tämän kehityksen ulkopuolelle. Uusi teknologia on jo nyt mullistanut tapamme viestiä ja olla osallisia. Mitä tapahtuukaan muutaman vuoden sisällä, kun esim. puheen tunnistus ja kääntäminen eri kielille ovat arkipäivää? Tämä voi olla todellisuutta jo ennen kuin uusi opetussuunnitelma on edes otettu käyttöön.

Oppilaat oppivat yhä enemmän asioita koulun ulkopuolella. Internetin välityksellä heillä on mahdollisuus kulkea polkuja, jotka heitä kiinnostavat ja oppia asioita, joita ei (vielä) ole missään opetusmateriaaleissa. Myös luokkahuoneen täytyy olla avoin uudelle tiedolle. Opettaja avaa ikkunoita ja ovia, opastaa henkilökohtaisille oppimispoluille, jotka innostavat oppimaan ja tuottavat iloa kulkijoilleen.

Perusopetuksen arvoperustaluonnoksessa sanotaan: ”Oppiminen yli kulttuuri-, katsomus- ja kielirajojen luo edellytyksiä aidolle vuorovaikutukselle ja yhteistyölle. … Perusopetus on oppilaan portti yleisinhimillisille arvoille rakentuvaan maailmankansalaisuuteen.”

Erilaisuus on rikkaus ja loputtoman luovuuden lähde. Kansainvälisyys asenteissa ja koulun arjessa, yhdessä tekeminen verkostoissa ja oppimisprojekteissa yli oppilaitos- ja maan rajojen vahvistavat uskoa yhteiseen tulevaisuuteen ja opettavat samalla valtavasti eri taitoja, joiden avulla voi vastata tulevaisuuden haasteisiin. Elinikäisinä oppijoina ja aktiivisena kansalaisina me voimme yhdessä oppilaittemme kanssa toimia niin, että ”perusopetus on myönteinen muutosvoima kansallisesti ja kansainvälisesti”.

OPS 2016 – Perusteluonnoksia voit käydä lukemassa ja kommentoimassa täällä.

Kategoria(t): Opetussuunnitelma Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s