Koulujen kv-aktiiveja ympäri Suomea kokoontui Opetushallitukseen keskustelemaan kansainvälistämisen haasteista ja mahdollisuuksista koulujen kehittämisen ja uudistuvan OPS:n näkökulmasta. Suurin osa koulutuspäivästä toteutettiin yhteisvoimin (linkki työpajojen raportteihin). Esitettiin kiperiä kysymyksiä, pohdiskeltiin mahdollisia vastauksia, vaihdettiin kokemuksia ja tutkittiin erilaisia mahdollisuuksia.
Yhteinen keskustelu Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteluonnoksen pohjalta teemalla ”Lupa sanoa!” kirvoitti kipakoitakin kommentteja. Vaikka OPS:n henki on hyvä ja arvopohja kohdallaan, monet osanottajista pitivät tekstiä kovin ”löysänä” ja ympäripyöreänä. Vaikuttaa siltä, että yleisen osan hyvien tavoitteiden soveltaminen ja kirjaaminen eri oppiaineiden opetussuunnitelmiin jää paljolti paikallisen opetussuunnitelmatyön varaan. Sanonnat kuten ”oppilaille annetaan tilaa” kuvastavat hyvin perinteistä opettajakeskeistä ja -lähtöistä oppimiskulttuuria.
Tutkimusten mukaan merkittävimmät oppimiskokemukset saadaan ja jopa 80 prosenttia oppimisesta tapahtuu koulun ulkopuolella. Tätä ei osallistujien mielestä riittävästi huomioida OPS:n perusteluonnoksessa. Koulu pitää edelleen yksinoikeuden opettamiseen itsellään. Koulu jakaa ”oikeaa tietoa”, sen sijaan että siellä etsittäisiin, kriittisesti arvioitaisiin ja yhdessä tuotettaisiin tietoa. Informaalin oppimisen tunnustaminen ja hyödyntäminen edellyttävät oppijakeskeisyyttä ja kokonaan uudenlaista oppimisen kulttuuria.
Haasteellisia uusia käsitteitä OPS:ssa ovat ”kulttuurisesti kestävä elämäntapa” ja ”kulttuurinen osaaminen”, joihin sisältyvät mm. arvostavan vuorovaikutuksen taidot ja keinot ilmaista itseään ja näkemyksiään. Ylipäätään se, miten toimintakulttuurin osa-alueet muutetaan yhtäaikaisesti oppimisprosessin menetelmiksi, aineksiksi ja sisällöiksi, herättää paljon kysymyksiä.
Lakien ja asetusten ohella on kaksi asiaa, jotka määrittelevät kouluissa annettavaa opetusta (!), tuntikehys ja opetussuunnitelma. OPS on siis normatiivinen ja sitä työstetään normina. Oppilaille ja opettajille olisi luonnollisesti vähintään yhtä tärkeää, että OPS olisi myös työkalupakki ja käsikirja, johon voi määritelmien lisäksi liittää opetusvinkkejä, oppimisaihioita ja verkkomateriaaleja. Tätä OPS:n yhdessä tuotettavaa tasoa voisi kasvattaa ja syventää koko OPS-kauden ajan, vaikka perusteet eivät muuttuisikaan. Näin OPS saisi ajassa muuntuvan dynaamisen tason ja vältettäisiin sen jääminen hyödyttömien strategia-asiakirjojen pinoon pölyttymään.
Kotikansainvälisyys ja kulttuurien kohtaaminen innostivat kiihkeään keskusteluun myös työpajoissa. Toisaalta oli paljon hyviä malleja, joilla monikulttuurisuutta ja kielten ja kulttuurien kohtaamisia kannustetaan (kulttuurikahvilat, kielisuihkut, mentorointi, kv-diplomit, kv-kurssit ja -kerhot jne.), toisaalta suuresti harmiteltiin miten vähän meillä on halua aidosti ylittää kieli- ja kulttuurirajoja esim. suomen- ja ruotsinkielisten koulujen välillä. Kun puhutaan kansainvälisyydestä ja kulttuurien kohtaamisista, tähyilemmekö liian helposti Eurooppaan tai vieläkin kauemmas, emmekä näe ja arvosta sitä mikä on lähellä nenämme edessä?
Koulujen ovet pitäisi reippaasti avata ja kehittää yhteistyötä paikallisten järjestöjen, yritysten ja tapahtumajärjestäjien kanssa. Osaamista ja ideoita koulujen kansainvälisyyden ja oppilaiden ja opettajien interkulttuuristen taitojen kehittämiseen löytyy todennäköisesti aivan läheltä. Koulu voi myös verkostoitua (eTwinning, Vihreä Lippu -koulut tai UNESCO-koulut) tai profiloitua (esim. Martti Ahtisaaren koulu) ja siten sitoutua demokraattisiin arvoihin ja kestävään kehitykseen ja tukea opettajien ja oppilaiden maailmankansalaisiksi kasvamista.
On kuitenkin selvää, että uudistuvan opetussuunnitelman myötä kansainvälisyys muuttuu teemapäivistä toimintakulttuuriksi ja globaalikasvatus erillisistä projekteista eheyttäväksi näkökulmaksi kaikkeen oppimiseen.
GLOPS - Kansainvälisyys, globaalikasvatus ja OPS 